keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Pieni positiivisuus pläjäys.

Nyt näin blogin teemasta poiketen pakko hypettää vitun hyvää blogia. Mainitsin sen jo edellisessä postauksessa, mutta pakko puhua siitä vähän lisää. Tai no ei ole pakko, enkä puhukkaan, vaan linkkaan sen tähän. Se on Mua lemmitkö vielä, kustaa ja se on ihan kusipäisen hyvä blogi. Panisin. 

Sitten haluun vielä sanoa, että vituttaa sanat hypettää, pakko, postaus, blogi, some, fb, ig ja kaikki muukin paska. 

Mutta hei, rakkaudella
Namaste
<3:E

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Lista.

Tässä lista asioista jotka vituttaa. Noin niinkun päällimmäisenä.

Se tunne kun luet mega hyvää blogia.
Ärsyttää kun joku on lahjakkaampi kirjoittaja kun itse on. Ärsyttää myös se, että huomaa kyseisen blogaajan olevan ihan samanlainen kun itse on, mutta silti se on se jolla on tää cool blogi, en minä.

se blogi on Mua lemmitkö vielä, kustaa? ja se löytyy täältä

Ihmiset jotka käyttää sanontaa "se tunne kun..."
Se on vaan saatanan ärsyttävää, ei sitä tarvi perustella.

Nykyajan piirretyt.
Toista oli silloin kultaisella 90-luvulla. Huoh..

Ärsyttävät Facebook statukset.
Kun kaikki on niin ihanaa ja ollaan oltu niin ahkeria murun kaa ja voi vitsi kun meillä on niiiiiiiin ihana lapsi ja kiva koti ja työkaverit on maailman parhaat ja ikinä ei vituta ja vaikeuksien kautta voittoon ja voi saatana...

Positiiviset ihmiset.
Katso ylempi. Mutta nää yli positiiviset kusipäät on tämmösiä myös irl eli in real life. JOS ET NYT LOPETA NIIN MÄ TAPAN SUN PERHEEN KUSIPÄÄ!!!

Vässykät ihmiset.
Kun ei osata sanoa asioita suoraan, tai pystytä muutenkaan toimimaan.

Facebookin Apulanta-hypetys.
Ei ne nyt oikeesti oo niin hyvä bändi niin lopettakaa. Joo, niillä oli 20-vuotisjuhlakeikka ja joo, ne on ollu 20 vuotta huipulla ja aina biisilistojen kärjessä ja joo onhan ne nyt ihan vitun lahjakkaita jannuja ja ite en osaa kunnolla edes hengittää, mutta SILTI!!!

Mutta hei rakkaudella
Namaste
<3:E

lauantai 10. tammikuuta 2015

Blogaaminen

Eipä oo tullu kirjoteltua. Ihan vaan kostoksi oon ollu hiljaa, niin turhaa tää blogaaminen on. Tässä on ehtiny moni asia vituttamaan. Esim joulu. Ja siitä aiheutuva stressi. Ja baarissa töissä oleminen uutenavuotena. Ja se että en osaa kirjottaa. Mutta onneks kukaan muukaan ei osaa.

Vituttaa myös itsekkyys.

Mutta hei, rakkaudella
Namaste
<3:E

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Sanonnat

Selvä pyy sano Manninen varista.

Öö..? Ihan ekaks, kuka vittu on Manninen? Ja onko se tyhmä tai sokea? Ja toiseks, mikä helvetti on tämä sanamuoto jota käytetään variksesta tässä sanonnassa? Varista. Ei helvetti.

Hassu kun kissan tassu.

Ei ole kyllä mitään hassua sen elukan missään ruumiinosassa.

Uppos kun mummo lumeen.

Kuka helvetti antaa sen oman muorinsa mennä hortoilemaan ulos, varsinkin jos se uppoaa lumeen? Kauhean vastuutonta porukkaa.

tää on ihan mahtava, tää ei edes vituta
Kylmää kuin jääkarhun perseessä.

Mikä sanonta tää on? Onko kukaan kuullut ennen? Allekirjoittanut ei ole, mutta rupean kyllä viljelemään tätä. Mahtava.
Putos kun eno veneestä

.Taas on kyllä niin vastuutonta sakkia liikkeellä. Miksi se eno pitää päästää sinne veneeseen jos se sieltä aina putoaa? Herran jestas ihmiset! Lisäks tää on ihan paska sanonta.

Seisoo kun H. Moilanen.

Kuka vittu sekin nyt sitten on ja miten se seisoo?

Sopii kun suutarin sormi sian perseeseen.

Anteeks mitä? Nyt vittu!

Svengaa kun syfilis.

Siis ihan oikeasti, kuka vittu näitä keksii? Nyt oli kyllä niin paska sanonta, että lopetan kirjoittamisen. Ihan hirveää kuraa.

Mutta hei, rakkaudella
Namaste
<3:E

maanantai 1. joulukuuta 2014

Tekosyyt

Moi vaan taas. Hetkeen ei oo vituttanu joten en ole kirjotellut. Tai on vituttanut, mutta kun ei ole aikaa. Mukamas. Ja siitä tahdoinkin puhua. Tekosyyt. Voi vittu.

Sanon tämän nyt lyhyesti enkä aijo pitää mitään saarnaa. Mutta tekosyyt. Ihmiset, kasvattakaa munat ittellenne ja lopettakaa tekosyiden latelu. Jos sua ei kiinnosta nähdä jotain toista ihmistä niin sano se suoraan äläkä väitä että sulla ei oo aikaa Jos sä et halua mennä kaks tuntia aikasemmin töihin kun sun normaalisti pitäis, sano se sun pomolle. Jos sua vituttaa niin sit su vituttaa that`s it. 

Mutta hei. 
Rakkaudella
Namaste.


P.s se vituttaa myös kun ei osata käyttää pilkkuja ja pisteitä ja kaikkikirjotetaan yhteen paitsi yhdys sanat jotka on tosi vaikeita ja en enään jaksa lukea esim fasepuukkia koska kukaan ei osaa enään näinä päivinä aidin kieltä mutta ei mulla muuta moi

<3:E

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Alkoholi

Meinasin kirjoittaa siitä, että vituttaa olla kipeä, mutta sen kaikki jo tietääkin,eikä sitä tarvitse perustella joten kirjoitan siitä kuinka vituttaa alkoholi. Se meinaan vituttaa.

Ihminen on semmoinen laji joka tekee tyhmiä asioita päihtyäkseen. Ainakin suomalainen on. Ja sitten vituttaa porukalla kun sitä ei saa. Viinaa nimittäin. Sitä kutsutaan sitten joukkohysteriaksi kun Alko menee kiinni. 

Itse olen anniskeluravintolassa töissä. Ja ihan kokemuksen syvällä rintaäänellä, mikään ei vituta niin paljon kun asiakas jota vituttaa. Ja se on tosi. 

Tästä pääsemmekin monen sillan kautta itse asiaan. Jos lopetat alkoholin myynnin jollekkin ja se suuttuu. Vittu että sillon vituttaa. Ihan kaikkia. Baarissa baarimikkoa, asiakasta, karaoken vetäjää, dj:tä, blokkaria ja lipunmyyjää. Kyll meinaan vituttaa. Kaupassa kassaa, asiakasta, niitä muita asiakkaita siellä jonossa ja pullonpalautusautomaattiakin vituttaa. 

Ja kaikki tämä vaan sen takia, ettei Kalle-Maija saa syystä x ostettua kaljaa. Siihen on aikalailla kaks syytä. Joko sä juoppo oot liian jurrissa tai sitten sun mopokorttis ei vaan käy ajokortista. Usko pois.

Mun mielestä on vähän uskomatonta että joudun kirjottamaan tästä aiheesta, kun se tuntuu niin yksinkertaselta ja itsestäänselvältä, mutta hetken mietittyäni tajusin, ettei jokainen tavallinen spede ole samanlainen valioyksilö kuin minä, ja tämä on sen takia ylitsepääsemättömän vaikea asia. 


Mutta hei, rakkaudella
Namaste
<3:E

perjantai 24. lokakuuta 2014

Ihmistyypit.

Kaveriporukan "pellet"

Siis ne muka hauskat viihdyttäjät. Jotka ihan väen vängällä vääntää vitsin jostain, että niille naurettaisiin, koska niiden elämässä ei oo muuta sisältöä kuin se, että ne saa jonkun nauramaan. No arvaappa mitä idiootti? Sun vitsit ei ole hauskoja.

Tyhmät ihmiset

Näiltä pitäisi ottaa hengittämis kyky pois heti kättelyssä.

Pasilaa matkivat ihmiset

"Jännä on tämä. Tämä on jännä. Ollaan nyt niin jännän äärellä." TAPA ITTES!

Juntit

Näistä ei tarvi edes varmaan puhua.

Määräilevät ihmiset

"Tee tää, tee toi, toimi näin" Mä teen sulle kohta jotain jos et oo hiljaa.

Angstaajat

Nyt vittu turpa kiinni.

Roikkujat

Päästä irti vitun takiainen.

Naiset

Ootte vitun raskaita.

Miehet

Ootte vitusti enemmän raskaita.

Julkkiksen kuoleman ympärillä surua vellovat ihmiset

Nyt sitten! Sä et Masa-Eija edes tuntenu sitä vitun Robbie Williamssia joten ole nyt jo saatana hiljaa. Ei koskettanu sun elämää kyllä millään tavalla sen äijän kuolema. Et koskaan aikasemmin ollu sanonu sanaakaan koko näyttelijästä ja heti kun se heittää lusikan nurkkaan niin oot itkemässä kuinka sun elämä on nyt loppu ja kuinka Robbie oli niin ihana ja suuri osa sun elämää. Tiekkö mitä? Mä tekisin mitä vaan jos saisin vaihtaa sut sen tilalle.

Valittajat

Vittuako valitat siinä koko ajan kusipää?



Mut hei. Rakkaudella.
namaste

<3:E